Hatturasia blogi

Käytiin pitkästä aikaa metsäpolulla, jossa käveltiin paljon kevään aikana. Huh-huh minkälainen ”viidakko” siitä olikaan tullut! 😀 Meillä oli mukana rasiat, jos vaikka samalla löytyisi mustikoita. Olihan niitä! Todella paljon.

• 

Osa mustikoista vielä kypsyy, mutta paljon löytyi myös kypsiä, TODELLA pulleita & makeita marjoja – NAM! Me ei oltu kuin hetken aikaa, mutta saatiin silti mustikat muutamalle aamulle puuroon, mustikkamaitoon, ja myös välipaloihin. Keräsimme kaikki käsin, meillä ei ollut poimuria matkassa.

• 

• 

Itikoita riitti, mutta ne ei pikku murua haitanneet. Ostin hänelle nimittäin joku aika sitten hatun, jossa on verkko. Se osoittautui todella hyväksi hankinnaksi. Täytyy varmaan hommata samanlainen itselleni.

Tytär tykkää olla metsässä, ja keräsi innoissaan mustikoita. Suunniteltiin jo vähän pidempää retkeä niin, että otetaan myös evästä mukaan. Harmi vaan, että minun selkä ja niska ei tykkää tuosta touhusta ei sitten yhtään.. 🙁 eli, itse poimiminen jää kyllä väkisinkin vähemmälle. Mutta hei; eväiden syönti on ihan parasta! Se onkin varmaan retkemme pääasia.

Muistan vieläkin, kun oltiin oman äidin kanssa mustikkametsässä pienenä. <3 Meillä oli aina jotain evästä mukana, ja mehän haluttiin syödä ne jo tyyliin takapihalla. 😀 Ja saattoipa käydä myös niin, että kaikki keräämämme mustikat oli omista pikku kipoistamme/koreistamme jo syöty, kun kotiin asti päästiin..

• 

No, tällä retkellä näin ei käynyt. 🙂 Ja mustikoiden lisäksi saimme saaliiksi myös pienen määrän kanttarelleja. Tytär löysi ne, ja huudahti: ”Äiti!! Täällä on kanttarelleja!!”. Menin katsomaan, ja kyllä vain, niitä ne oli. Minähän en siis ole mikään sieniasiantuntija (en todella!), vaan varmistin vielä viisaammilta, että nämä todella ovat kanttarelleja. Voi sitä iloa ja riemua siitä, että hän ne ihan itse löysi. <3 Hetken päästä Jarkko löysi vielä kaksi.

Kotona näytin pikku murulle, mitä sienille pitää tehdä, ja kuinka ne paistetaan. AI ETTÄ!! Olin jo unohtanut, miten herrrrrkullisia kanttarellit on. <3 <3 <3

• 

• 

• 

Ja kyllä muuten maistui puuron kanssa taivaalliselta tuoreet mustikat. Tytär halusi heti kotiin päästyämme mustikkamaitoa, ja meillä se tehdään kauramaitoon. Olemme popsineet marjat niin tehokkaasti, että se uusi retki taitaakin olla melko pian.. 🙂

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

<3:lla

Tiina

Minun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa mahtavista kirppis-/kierrätyskeskus-/roskalavalöydöistä, mitä olen viime vuosina tehnyt. Viime viikolla tuli taas bongattua sellaisia aarteita, että asia muistui mieleen. Parin päivän migreenikärsimyksen jälkeen kirjoittaminen onnistuu taas.

Olen aina tykännyt käydä kirppiksillä. <3 Läheskään joka kerta en osta mitään, mutta niitä on kiva kierrellä silloin, kun vointi on OK (…ja paikan sisäilma kunnossa). Jos ei kiertele, ei voi tehdä löytöjäkään! 🙂 Harvoin löydän mitään niin, että menen jotain tiettyä asiaa varta vasten etsimään. Se on muuten jännä juttu; silloin en taatusti löydä mitään! 😀 Mutta joka kerta, kun menen vaan ”katselemaan”, niin vastaan tulee jotain ihanaa.

• 

Myös erilaisista kierrätyskeskuksista & roskalavoilta on tullut pelastettua vaikka ja mitä vuosien aikana. Nykyään kun on tämä netti, niin löytöjä tekee entistä helpommin kotisohvalta käsin. Nettikirppareita ja kierrtysryhmiähän on pilvin pimein. Ainoa huono puoli niissä on se, että silloin en heti huomaa, jos esim. vaate haisee homeelle, tai voimakkaille tuoksuille. Paikan päällä haistan jo kaukaa homeen, ja todella voimakkaat pesu-/huuhteluaineet.

Vaikka meidän perheessä on näitä rajoittavia tekijöitä; ei voida ostaa tai ottaa mitään homeelle haisevaa, ei mitään voimakkaasti tuoksuvaa, ei oikein mitään koirakodista (olen tosi allerginen koirille), niin uskomattoman upeita löytöjä olen silti onnistunut tekemään. Joskus yritin oikein laskea, miten paljon ollaan säästetty – PALJON!! 🙂

• 

• 

• 

Säästö ei ole ainoa syy, miksi tykkään ostaa kirppareilta & kierrätyskeskuksista, tai bongailla roskalavaryhmiä. Ensinnäkin, minä löydän niistä yleensä paljon ihanampia vaatteita, kenkiä yms. kuin kaupoista. Oli muotia tai ei.. olen aina käyttänyt vaatteita, joista itse tykkään/missä viihdyn. Ja koska suuri rakkauteni on 50-60-luvun tyyliset vaatteet, kengät & korut, niin niitä löytää ihan kivasti näistä. Tosin, aina kun jotain sen tyyppistä on muodissa, niin löytäminen vaikeutuu. 🙂 Olen myös huomannut vuosien aikana, että näiden vaatteiden arvo tunnetaan nykyään paremmin. Alkaa olla vaikeampi löytää kirppareiltakin.

Todellisia aarteita on vaatteet, jotka ovat materiaaliltaan sellaisia, että ne kestää monta kertaa pidempään, mitä moni uusi vaate nykyään (toki, ilahduttavia poikkeuksiakin on!). Minulle on tärkeää myös se, että vaatteet & tavarat kierrätetään mahdollisimman pitkään. Siksi saan näistä löydöistäni suuren suurta iloa, kun tiedän, että samalla toteutuu myös kierrätys. Kaiken ei todellakaan tarvitse olla uutta!

Ohessa lisää esimerkkejä löydöistäni:

• 

• 

• 

• 

Viime kesänä löysin eräästä kierrätyskeskuksesta tuon todella suloisen, valkoisen pitsipaidan, ja juuri sellaiset mustat ”remmi”-kengät, joita olin jo pitkään etsinyt. Hinta yhteensä alle 10e! Varsinkin tuo paita on ollut kovassa käytössä, kesät & talvet. Nämä on juuri sellaisia löytöjä, joita voi käyttää vaikka kuinka monessa asussa.

• 

• 

• 

50-60-luvun tyylisiä vaatteita & asusteita (pin-up, vintage.. jne) löytyy kyllä, kun malttaa etsiä. Niin sanottua uustuotantoa on hyvinkin saatavilla. Facebookissa on ihan omia kirppareita näitä varten – vaikka kuinka monta eri ryhmää. Minä olen tehnyt löytöjä ihan lähikirppareilta, ja myös roskalavalta. Parhaat löydöt on olleet todellakin täysin ilmaisia.

• 

• 

• 

• 

• 

Yhdistelemällä eri tavalla vaatteita, saa monta eri kokonaisuutta. Tykkään ostaa sellaisia, jotka on monikäyttöisiä & yhdistettävissä toisiin.

• 

• 

Kesän helteiden saapuessa mietin, että ostanko lähikaupasta erään mekon. No, kävin kuitenkin ensin kirpparilla, ja siellä oli silloin pussipäivät. Sain 5 eurolla pussillisen vaatetta! Sitten kun alkoi alennusmyynnit, niin bongasin samaisen mekon isolla alennuksella (oli aluksi puoleen hintaan, sitten vielä siitä puolet). Okei, siinä kohtaa ostin kyllä sen mekon. 😀

Olen löytänyt todella paljon lähes uusia talvivaatteita, saappaita, luistimia yms. Miehelleni löysin pari vuotta sitten armeijan vanhan takin, joka on hänen suosikkitakki. Se maksoi muistaakseni 4e. Enemmän kuitenkin löytyy minulle & tytölle.

• 

• 

• 

Juhlavaatteita löytyy myös todella hyvin. Alla pari kuvaa parhaimmista löydöistä:

• 

• 

• 

• 

Tyttären vaatteet on lähes kaikki kirpparilta, kierrätyskeskuksesta tai roskalavalta. Siinä säästää kyllä ison summan, jos vaan jaksaa/pystyy esim. lastenvaatteita, kenkiä, tarvikkeita & leluja näistä paikoista etsimään. Todella paljon olemme vuosien aikana myös saaneet vaatetta, jotka olleet toisessa perheessä jo pieniä. Minulla on sellainen tapa, että en myy näitä vaatteita, vaan annan ne itsekin eteenpäin niitä tarvitsevalle, sitten kun ne jää meillä pieneksi. Siitä tulee niiiiiiiin hyvä mieli! <3 <3 <3

• 

• 

• 

Kolmannessa kuvassa on itse asiassa joku tunika, joka oli isompaa kokoa (venyvä, rypytetty takaosa), mutta me keksittiin ”tehdä” siitä tytölle balettiasu. Olkaimet vaan niin lyhyeksi, kuin sai… ja TA-DAA! Se oli siinä! 😀

• 

• 

Näistä kaikista vaatteista valtaosa on siis löytynyt ”pussipäiviltä”, parista eri paikasta. Idea noissa päivissä on siis se, että silloin saat 5 eurolla pussillisen vaatetta, liinavaatteita yms. Tuo pussi annetaan sinulle kassalta, ja sitten vain täyttämään. Eli tässä postauksessa näkyvät vaatteet on suurimmaksi osaksi maksaneet alle euron/kpl, koska pussiin mahtuu uskomattoman paljon vaatetta. Osa taas täysin ilmaisia!

Mahtavia löytöjä, vai mitä? 🙂

<3:lla

Tiina

Kirjoittelin viime viikolla pieleen menneestä holter-tukimuksesta. Harmitti tosi paljon, ja en tiennyt miten nyt jatketaan? Jääkö asia TAAS tähän. :/ Odottelin lääkärin soittoa muutaman päivän, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta menin katsomaan Omakannasta, ja sinne olikin kirjattu:”Tutkimuksessa ei löytynyt mitään poikkeavaa, jatkot omalla terveysasemalla. Tarvittaessa sydänfilmiin”. PÖH! 🙁

No, jälleen kerran.. soittelin itse perään, ja ihmettelin, mistä moinen teksti. Tutkimushan ei onnistunut, vaan se piti keskeyttää? Ja sen lyhyen ajan, mitä holter minulla ehti olla kiinni, ei edes tullut sitä oiretta, mitä nyt yritetään saada nauhalle. Hoitaja lupasi, että kardiologi soittaa mahdollisimman pian.

Hyvä, että olin tarkkana. Kardiologi soitti, ja tässä oli käynyt joku väärinkäsitys. Keskusteltiin aika pitkään tilanteesta, ja hän katseli papereitani. Lopputulos oli se, että ohjelmoidaan uusi holter. Itse asiassa, se tehdään nyt niin monta kertaa, että oire saadaan kiinni – jes!!! (kiitos, kiitos, kiitos!). Hoitajien kanssa yritetään keksiä ratkaisu siihen, miten iho sietäisi paremmin lätkiä. Tai jos on olemassa jotain allergiaystävällisempiä? Lääkäri ei osannut sanoa onko sellaisia, mutta hoitajat osaavat kuulemma kertoa. Hän huomasi myös labroistani, että kalium on matalahko. Sekin voi aiheuttaa mm. rytmihäiriöitä. Sovimme, että se kontrolloidaan nyt samalla, kun pitää mennä muutenkin labraan. Minulla otetaan tietyt arvot aina puolen vuoden välein, ja jälleen on se aika vuodesta, että ne tsekataan.

Labraan pääsinkin TODELLA nopeasti, vaikka varasin sinne ajan (en halua istua siellä pitkään jonottamassa, varsinkaan tässä tilanteessa). Yleensä aika menee ainakin seuraavalle viikolle, mutta nyt sain samalle viikolle. Tällä kertaa oli muuten super-nopea, ja erittäin ystävällinen palvelu terveysaseman labrassa! <3 Minä oikein hämmästyin. 😉 Ja tästä kiitin tottakai lähtiessä. Nyt sitten odotellaan tuloksia . Lääkäri soittaa viimeistään parin viikon päästä.

Muitakin tutkimuksia on tulossa syksyn mittaan. Osa ollut jäissä ihan ymmärrettävästi koronan takia. Ja osa taas nyt vihdoin määrätty. Asiat etenee siis jälleen tällä rintamalla, ja se on hyvä se!

• 

Muistatte varmaan, kun kerroin, miten ihana ystävämme lainasi meille autoaan? Se oli meille todella iso juttu. Päästiin toteuttamaan monta haavetta <3 ja nauttimaan mm. uintireissuista. Mutta sitten… autosta alkoi kuulua kummaa ääntä. Soitin ystävälleni ja kyselin, onko auto tehnyt ennen vastaavaa? Ihan hirveä tunne, kun kyseessä ei ole oma auto :´( Ystäväni rauhoitteli minua, mutta tuo ääni vaivasi meitä. Jarkko oli sitä mieltä, että vika on pakoputkessa. No, ystäväni tuli omalta reissultaan, ja vei auton korjaamolle. Siellä varmistui, että vika oli tosiaan pakoputkessa. Ja vaikka vika oli kuulemma sellainen, että me emme ole sitä voineet aiheuttaa (olisi mennyt joka tapauksessa rikki), niin voi miten kenkulta tuntui.

• 

Auto on nyt korjattu. Ja mitä tekee meidän ihana ystävä? Hän soittaa jälleen, ja kysyy haluammeko vielä lainata autoa? Sillä hän lähti uudelleen reissuun. Siis… <3 <3 <3 <3 Vastasin kyllä alkuun, että ei me taideta uskaltaa. 😀 Hän vakuutti kuitenkin vielä, ettei auto meidän ajamisesta rikki mennyt (ellei meillä ole sellaista ominaisuutta, että pystymme ruostuttamaan hetkessä esim. pakoputken). Heh! 😉 Ehkä siis stressasin taas kerran turhasta. Mutta jokainen tietää/osaa kuvitella varmasti, miten hirveältä se tuntuu, kun se meni rikki juuri silloin, kun se oli meillä.

• 

Olen kyllä todella kiitollinen. <3 Tippa tuli linssiin eilen illalla. Ja ehkä minun pitäisi päästä tuosta harmillisesta sattumuksesta jotenkin yli, sillä meillä on tiedossa vielä ainakin yksi reissu, jonne pitäisi lainata autoa jostain. Siitä on puhuttu tätini kanssa ekan kerran jo viime joulukuussa… ja nyt näyttää siltä, että tuo reissu toteutuu. 😀 Pidetään peukkuja, että auto löytyy & kaikki pysyvät terveinä. Ja että korona-tilanne pysyisi rauhallisena.

Hyvää yötä!

<3:lla

Tiina

Huom! Kyseessä ei ole maksettu mainos. 🙂

Muumimaailman jälkeen saimme toteutettua toisenkin haaveen. Olen jo pitkään halunnut käydä Hämeenlinnassa, isoäitini & hänen sukunsa haudalla, ja samalla tietysti ihailemassa linnaa. Jo vuosien ajan on ollut puhetta myös siitä, että samalla poikettaisiin Tervakoskella. Siellä on nimittäin minun lapsuuden ystävän & naapurin, Sallan, oma kukkakauppa.

Nyt kun meillä oli vielä viime viikolla auto käytössä, niin pakattiin evästä reppuun, ja lähdettiin päiväretkelle Riihimäen ja Tervakosken kautta Hämeenlinnaan. Riihimäellä tosin teimme vain pika pysähdyksen, sillä mm. kahvila, jonne meidän oli tarkoitus mennä, olikin kiinni. Tästä viisastuneena soitin Sallalle, ja varmistin, että onhan kauppa auki? Olipas hassua & ihanaa kuulla hänen äänensä vuosikausien tauon jälkeen! Iloisesti hän toivotti meidät tervetulleeksi – ”Täällä ollaan!” 🙂 Tervakosken suuntaan siis.

Me asuttiin lapsena Sallan kanssa naapureina (paritalo). Hän on minua muutaman vuoden vanhempi, mutta silti jaksoi & viitsi leikkiä kanssani. <3 Muistan aina, miten leikittiin barbeilla tai kuunneltiin musiikkia jne. Sallalla oli yksi 50/60-luku tyylinen, vanha barbie. Se oli minusta maailman kaunein! Erityisesti ihailin sille piirrettyjä, paksuja ja näyttäviä silmärajauksia. Ja itse asiassa.. siitä se ihan alun perin lähti; minun rakkaus noihin rajauksiin. Kun jossain vaiheessa aloin itse meikata, niin opettelin heti tekemään rajaukset. Ne on minulla lähestulkoon aina, kun meikkaan.

Vihdoinkin! Eihän tätä ole suunniteltu kuin… yli 10v? 😀 Vaihdettiin kuulumisia, ja ihastelimme kukkia. Salla ei ollut vanhentunut minusta päivääkään, vaikka siitä on yli 25v, kun ollaan näin livenä nähty. Löydettiin haudalle todella kaunis kukka. Ihan Ellun (isoäitini) näköinen. Ostin myös kotiin pari kukkaa, jotka toivottavasti pysyy hengissä. Yleensä ne aika huonosti minulla pysyy… 😉 Minä aina kastelen kukkia liikaa.

Sallasta on vielä pakko kertoa se, että hän voitti juuri ”Suomen kaunein morsiuskimppu 2020” – kisan, ”Vaaleanpunainen pilvi”-kimpullaan. Eikä ihme, sillä hän taikoo upeita kimppuja! Tuon voittaja-kimpun & tietoa kilpailusta löydät oheisen linkin takaa:

https://ekukka.fi/wp/suomen-kaunein-morsiuskimppu-2020/

Matka jatkui Hämeenlinnaan. Päätettiin mennä ihan ensimmäiseksi haudoille. Isoäitini suvun hauta on Ahveniston hautausmaalla. Se on todella kaunis paikka. Siitä on pitkä aika, kun olemme viimeksi käyneet. Siksi tämä oli minulle tärkeää. Paikan muistan aina erittäin hyvin, ja se on helppo löytää.

• 

• 

• 

Sitten Hämeen linnaa katsomaan. 🙂 Se oli kyllä mennyt harmiksemme juuri kiinni, mutta onneksi pihapiiriin pääsi silti. Pikku muru on käynyt siellä kerran aiemmin, ja silloin päästiin myös sisälle. Silloin pihapiirissä oli myös ”turnajaiset” – upea tapahtuma!

• 

• 

• 

• 

Juuri kun päästiin linnalle, alkoi sataa. Onneksi ilma oli kuitenkin lämmin, ja sade sellaista tihkua. Se ei meitä haitannut ollenkaan! Pikku muru leikki, ja tanssahteli pitkin pihaa. Välillä hän oli ritari, ja seuraavassa hetkessä kuulemma ”narri”, joka viihdytti yleisöään. Tuo yleisö oltiin siis minä & Jarkko 😀 Vain pari kertaa vastaan tuli yksittäisiä ohikulkijoita.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Linnalla olisi voitu olla vaikka kuinka kauan. Lopulta nälkä alkoi olla niin kova, että oli pakko jatkaa matkaa. Käytiin syömässä Hämeenlinnan keskustassa, ja molemmat murut olivat sitä mieltä, että söivät parhaat hampurilaiset ikinä! 🙂 Mahat täynnä lähdettiin kohti kotia.

Jälleen yksi haave toteutui. Itse asiassa.. useampi yhdellä kertaa! 🙂 Kiitos, kiitos kiitos!

Hyvää viikonloppua!

<3:lla

Tiina

Minulla on ollut outoja rytmihäiriötuntemuksia taas pidemmän aikaa. Ja koska taustaa on sydänsairauksissa, niin ohjeena on hakeutua hyvin herkästi sydänfilmiin. Näin olen taas tehnytkin, mutta toistaiseksi mitään ei ole saatu ”kiinni”.

Tiedän kokemuksesta, että oireen talteen saaminen voi olla hyvin hankalaa. Aikanaan ramppasin sydänfilmeissä yli 10 vuotta (!), ja koskaan niissä ei näkynyt mitään. Minulle sanottiin, ettei ”noin nuorella ihmisellä voi olla sydänvikaa”. Vihjailtiin milloin mistäkin tyyliin.. ”haluaisitko keskustella jonkun kanssa?”… ”onko sinulla ollut riitaa poikaystävän kanssa?”. Se oli todella nöyryyttävää! Jossain vaiheessa aloin melkein itsekin uskoa, että vika on päässäni.

Kunnes… kamala tykytyskohtaus tuli taas. 🙁

Kohtaus alkoi aina samalla tavalla; sydän muljahti oikein kunnolla, ja sitten se alkoi takomaan hirvittävää vauhtia. Olo tuntui huonolta, huimasi yms. Meinasin pyörtyä useamman kerran. Hakeuduin sinnikkäästi lääkäriin, mutta lopputulos oli aina sama; ”ei sinulla ole mitään vakavaa”. Jossain kohtaa tehtiin holter-tutkimuksia, eli EKG pitkäaikaisrekisteröintejä. Siinä seurataan sydänkäyrää esim. vuorokauden verran. Tutkimuksen aikana pidetään päiväkirjaa, johon merkitään mm. kaikki lääkkeet (jos niitä otettu), ja rytmihäiriötuntemukset. Sen aikana pitäisi pyrkiä elämään mahdollisimman normaalia elämää.

Seurannan jälkeen lääkäri tutkii käyrän, ja vertaa kirjattuja oireita siihen. Minulla pidettiin tuota laitetta joskus kolmekin vuorokautta. Tai jopa viisi! Mitään outoa ei kuitenkaan näkynyt ikinä missään. Aloin turhautua. Oli masentavaa rampata lääkärissä, labroissa & holterissa yms, ja aina päätyä samaan lopputulokseen. Luulosairas? Sekö minä todella olen?

Yli kymmenen vuotta tätä rallia jatkui, kunnes vihdoin eräänä päivänä v.2005 ongelma alkoi selvitä. Menin vaihteeksi työterveyteen. Jälleen kerran vastassa oli uusi lääkäri, mutta tällä kertaa sattumalta sellainen, joka oli erikoistunut kardiologiaan. Haastateltuaan minua hetken, hän totesi, että taitaa tietää mikä minua vaivaa. MITÄ?? Enkö olekaan luulosairas? 😀 Hän kertoi epäilevänsä, että minulla on joku ylimääräinen oikorata sydämessä. ”Oletko joskus kuullut WPW-syndroomasta?”

WPW-syndrooma? :O

Siis mikä? Ei, nyt ei puhuttu mistään nettijutuista (www) 😉 vaan todellakin WPW, eli Wolff-Parkinson-White oireyhtymästä. En ollut ikinä kuullutkaan! Ja muistelen, että silloin v. 2005 siitä löytyi vielä melko vähän suomenkielistä tietoa netistä.

Kun äsken googlasin, niin mm. wikipedia kertoo oireyhtymästä (melko selkokielisesti..) näin:

”Wolff–Parkinson–Whiten oireyhtymä (WPW-oireyhtymä) on sydämen rytmihäiriö, jonka aiheuttaa ylimääräinen sydämen eteisten ja kammioiden välinen oikorata. Sähköisen ärsykkeen johtuminen oikorataa pitkin aiheuttaa kammioiden ennenaikaisen aktivaation eli pre-eksitaation. WPW-oireyhtymä saattaa pysyä oireettomana koko elämän ajan, mutta noin puolelle henkilöistä oikorata kuitenkin aiheuttaa takykardioita eli sydämen nopealyöntisyyskohtauksia.^[1] WPW-oireyhtymä aiheuttaa EKG-nauhaan muutoksia, joista tyypillisin on nk. delta-aalto eli kolmiomaisena nouseva R-aallon alku. Muita EKG-muutoksia ovat lyhentynyt PQ-aika, leventynyt QRS-kompleksi ja epäspesifiset ST-välin ja T-aallon muutokset. Oireyhtymä on saanut nimensä John Parkinsonin, Paul Dudley Whiten ja Louis Wolffin mukaan, jotka kuvasivat sairauden artikkelissaan vuonna 1930.”

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wolff–Parkinson–Whiten_oireyhtymä

Tämä lääkäri siis epäili, että minulla on WPW-syndrooma, mutta se ei ollut siinä vaiheessa vielä varmaa. Muistelen, että jälleen tehtiin mm. holter tukimus – ei mitään poikkeavaa. Mutta sitten kävi tuuri; sain yhtenä päivänä kohtauksen työterveyteen menevissä portaissa. Minulta otettiin heti sydänfilmi, ja ta-daaaa! – siinä näkyi ns. delta-aalto, joka viittaa WPW:n.

Sain lähetteen HYKSin kardiologille. Sydän ultrattiin, ja otettiin jotain verikokeita. Silloin kohtauksia alkoi myös tulla useammin. Kardiologi keskusteli kanssani siitä, mitä vaivalle olisi tehtävissä. Hän kertoi ablaatiosta, jossa siis nivuslaskimosta mennään katetrin kanssa suuria verisuonia pitkin sydämeen, ja tuo ylimääräinen ”oikorata” poltetaan poikki. Toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa, ei nukutuksessa. WOW!! Epäröin.

Muistan, kun hän kyseli sitten; ”harrastatko mitään extreme-lajeja? Sukellatko?” Jos näin olisi ollut, ne olisi kielletty, kunnes ablaatio olisi onnistuneesti tehty. No, en harrastanut mitään tuollaista, mutta sitten tuli se ratkaiseva kysymys; ”Haluatko joskus lapsia?” MITÄ? TOTTAKAI haluan, jos niitä minulle vain suodaan. <3 Kardiologi selitti, että synnytys olisi minulle liian iso riski – ilman onnistunutta ablaatiota. Näin ollen päädyimme siihen, että sellainen tehdään. Hän kertoi vielä toimenpiteestä, riskeistä ja siitä, että menen ablaatioon WPW-epäilynä, eli vasta siinä asia varmistuisi lopullisesti.

Sitten alkoikin tapahtua vauhdilla. Pääsin ablaatioon todella nopeasti, elokuussa 2005. Toimenpide kesti pitkään (olin yhteensä 7h! toimenpiteessä/heräämössä), koska alkuun se ei onnistunut. Kuulin jälkeenpäin miten hermona äitini oli ollut. Hän oli soittanut sairaalaan ties kuinka monta kertaa.

Ablaatiossa he yrittivät ensin manipuloida kohtauksen päälle. Toinen kardiologi istui jossain kopissa tietokoneella, ja toinen eteni katetrin kanssa sydämeeni. Sain seurata toimenpidettä isolta näytöltä – jos halusin. Minun piti maata IHAN paikallaan, liikkua ei saanut yhtään. Sain ohjeet, että kun tunnen kohtauksen, niin minun pitää nostaa tietty sormi vaan ylös. Kun ylimääräinen rata löytyisi, se pitäisi polttaa poikki. Noh, rata löytyi, mutta polttaminen ei alkuun onnistunut.

Sitä oli yritetty jo kaksi kertaa, kun kardiologi sanoi minulle, että jaksanko vielä yhden yrityksen? Toimenpiteessä oli nimittäin ilmennyt, että minun syke oli kohtauksen aikana 240-260!! Eli kyseessä oli ns. vaarallinen WPW. Jos poltto ei nyt onnistuisi, niin toimenpide pitäisi tehdä joka tapauksessa uudelleen. Ylimääräinen oikorata oli saatava poikki, sillä noin raju kohtaus voisi viedä minulta hengen (sydän voisi pysähtyä, tai voisin pyörtyä niin, että lyön pääni johonkin tms). Niinpä tehtiin vielä se kolmas yritys, ja sitten poltto onnistui. Siihen jäi WPW:n oireet minulla.

Luoja miten kiitollinen olin – ja olen edelleen! <3 Alkuun oli säännölliset kontrollit, mutta ne jäi nopeasti pois. Sain elää todella pitkään ilman rytmihäiriötuntemuksia. Kunnes… pari vuotta sitten aloin huomata, että jotain on pielessä. Filmejä on otettu taas useita, mutta niissä ei ole ollut mitään ihmeellistä. Nyt tehtiin sitten taas kerran holter, jonka oli tällä kertaa tarkoitus kestää 7vrk.

Joku ystävistäni kyselikin, että miten ihmeessä voi olla 7vrk? Miten laite pysyy kiinni niin kauan? No, minulla oli tällä kertaa ”helppo” laite. Sellainen, jossa ihoon kiinnitetään vain 2 lätkää, ja niihin neppareilla itse laite. Sen saa ottaa pois esim. suihkuun mennessä. Laite kiinnitettiin minulle viime viikon maanataina. Olin onnellinen, kun jo liiankin tuskaisat helteet väistyi… sillä tutkimus on inhottava, jos on todella kuuma & hiki. Lätkät alkaa kutista helpommin.

No, valitettavasti tällä kertaa ongelmia ilmeni, vaikka ei ollut enää helle. Jostain syystä ihoni ärsyyntyi noista lätkistä saman tien. Yritin ottaa niitä välillä pois, huuhdella ihoa & rasvata, ja antaa hetken olla ilman… mutta ei! Rintakehään tuli kamalat jäljet, ja kyljessä iho oli oikein rikki. 🙁 Soitin kardiologian polille, ja sieltä hoitaja käski keskeyttämään tutkimuksen. Pöh! Nyt sitten odottelen lääkärin soittoa, että mitäs nyt keksitään?

Tyttäremme haaveili reissusta Muumimaailmaan jo viime kesänä. Silloin se ei valitettavasti toteutunut. Vuoden aikana hän myi mm. vanhoja lelujaan, ja laittoi rahat säästöön. Hän oli päättänyt, että haluaa säästää reissua varten.

Olemme käyneet Muumimaailmassa kerran aiemmin. Se oli kaksi vuotta sitten, kun minun edesmennyt isäni voitti sinne liput, ja halusi lahjoittaa ne meille. <3 Ihastuimme paikkaan koko perhe! Ja tytär niin kovasti, että alkoi saman tien haaveilla uudesta käynnistä.

Tämä ei ole mikään maksettu mainos, vaan ihan oikeasti paikka on minusta ihana! 🙂

• 

Muistan, miten pitkin viime syksyä ja talvea tästä juteltiin aina, kun käveltiin esim. eskariin. ”Äiti, mistä jutellaan? Jutellaanko taas siitä Muumimaailmasta?” 🙂 Ja sitten kävimme jälleen kerran läpi, mitä kaikkea i-ha-naa siellä olikaan, minne ihan ekana siellä mentäisiin, kenet olisi kiva tavata heti? Jne..

Mutta sitten tuli korona. 🙁

Minua alkoi pelottaa, että tämä haave ei nyt taida toteutua. OK, joo.. se oli toki murheista pienin! Mutta sydäntä särki, kun tiesin, miten kovasti toinen oli tätä odottanut. Miten sinnikkäästi hän oli tehnyt töitä unelmansa eteen. Ja oli todella säästänyt kaikki rahat juuri sitä varten. Juttelin varovaisesti siitä, että tänä kesänä Muumimaailmaan ei välttämättä pääse. Tilanne on mikä on. Kyllä hän sen ymmärsi, vaikka toki asia harmitti. Jatkoimme kuitenkin jutustelua haaveesta aina kävellessämme paikasta toiseen. 🙂 Muistutin siitä, että aina kannattaa haaveilla.

Kun sitten tilanne alkoi helpottamaan, ja uskalsimme vähitellen käydä kaupassa yms. aloin tutkia mikä on Muumimaailman tilanne. Se oli toukokuussa, ja ihan kesäkuun alussa vielä kiinni. Mutta pari viikkoa sitten, kun ystäväni lainasi meille autoa, niin huomasin, että nyt se on avattu! 😀

Pohdimme silti TODELLA pitkään, että uskaltaako sinne lähteä? Soitin vielä etukäteen, ja varmistelin, miten koronan aiheuttamat rajoitukset on heillä huomioitu? Kaikki vaikutti hyvältä. Minulle kerrottiin, että alueelle otetaan toistaiseksi vain 1/3 sisään, ja liput piti ostaa ennakkoon. Ja koska siellä ollaan lähinnä vaan ulkona, niin päätimme lähteä. Jarkon kanssa vielä juteltiin, että kun mennään viikolla (ja päiväksi oli luvattu sadetta), niin sekin yleensä rajoittaa kävijämäärää entisestään. Arveltiin, että siellä ei voi olla tungosta.

Pikku muru sai tietää reissusta vasta samana aamuna. Unihiekat karisivat silmistä ennätysajassa, ja mikä RIEMU täällä repesi!! 😀 Jeeeee!! Juuri tätä hetkeä minä olin odottanut. Sitä, kun kerrotaan hänelle minne lähdetään. Se on ihan parasta, kun näkee lapsen onnen, ilon & riemun. <3 Sydän pakahtuu noissa hetkissä!

• 

• 

Lähtiessä satoi välillä rankastikin, mutta perillä Naantalissa ei satanut enää yhtään. Pieni ukkoskuuro alkoi vasta ihan lopussa, kun olimme jo muutenkin lähdössä pois. Meillä kävi todella hyvä tuuri! Lähes juoksujalkaa mentiin ensimmäiseksi tervehtimään Muumipappaa ja Niiskuneitiä. Haisuli kiusoitteli lapsia talon kulmalla. 😀

• 

Pitkin metsää kiertävä reitti on niin ihana! Hyvin oli muistissa, mistä löytyy mitäkin, vaikka edellisestä (ja tätä ennen ainoasta) käynnistä oli jo pari vuotta aikaa. Välillä pidettiin ruokatauko, ja sitten mentiin tutkimaan mm. Hemulin taloa, paloasemaa, kauppaa… jne.

• 

• 

• 

Noidan luona viihdyttiin pitkään. Juttua riitti mm. siitä, miten pikku murulla on oma ”noidan mökki” toisen mummon luona. Ja mitä kaikkea ”kammotusta” siellä voi tehdä. Muumimaailman noita kehotti kurkistamaan taloonsa, jos sieltä saisi vaikka sisustusvinkkejä omaa noita-majaa varten. Yhdessä tehtiin myös loitsuja.

• 

• 

• 

• 

Käytiin katsomassa myös teatteriesitys ”Muumipapan meriseikkailu”, joka esitetään siellä aina tasatunnein. Katsomossa (joka siis myös ulkona) oli hyvin tilaa istua turvavälein. Kiinnitin päivän aikana huomiota siihen, että käsidesiä oli joka puolella tarjolla. Ja heti portilla oli myös mahdollisuus pestä kädet. Pisteet tästä!

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Uutta oli Niiskun keksintöpuisto. Tätä ei ollut viimeksi käydessämme. Silloin tässä kohtaa oli joku laiva. Taisi olla merirosvolaiva?

• 

• 

• 

Jälleen kerran me tykättiin retkestä koko perhe. Tämä on kyllä sellainen paikka, jossa voisi käydä vaikka kuinka monta kertaa! Mutta ehdottomasti just näin, että ei ole hirveä tungos. En viihdy sellaisessa yhtään.

Autolle kävellessä bongattiin vielä tämä ”Eriskummallinen kahvila”, jossa pitää ehdottomasti käydä seuraavalla kerralla. Muumimaailman nettisivut kertovat paikasta näin:

"Muumitarinoihin liittyviä metkoja 
yksityiskohtia täynnä oleva kahvila toimii 
vanhassa Naantalissa (Kaivokatu 5), 
joten siellä voi tunnelmoida muumitarinoiden 
atmosfäärissä poikkeamatta itse Muumimaailmaan.  

Eriskummallisessa kahvilassa on 
tietenkin eriskummallinen sisustus. 
Piisamirotta loikoo riippukeinussa 
ja vampyyri tarkkailee tilannetta 
katossa – mukana menossa on myös maailman 
pienin lohikäärme! Tutustu myös alkuperäisestä
 animaatiosta tehtyihin tauluihin ja pihalta löytyvään 
Surku-koiran koppiin. Kahvilassa on tarjolla 
kakkumestarin valmistamia herkullisia kakkuja, 
suolaisia piiraita ja vastaleivottuja kanelipuusteja.
Eriskummallisesta kahvilasta löydät
myös huikean 
Muumimuki-kokoelman!"

Mitäpä tuumasi päivästä pikku muru?

Mikä päivässä oli parasta? Se kun törmättiin isin kanssa Nipsuun, Hemuliin ja Nuuskamuikkuseen. Ja pannukakku! 🙂

(iloksemme kahvilasta sai myös maidottoman pannarin. Allergikot arvostaa!)

Kiitos, kiitos, kiitos!

<3:lla

Tiina

Surun keskellä on ollut ihana huomata (taas..) miten mahtavia ihmisiä meillä on ympärillä. Ystävät, läheiset, tutut… ja jopa tuntemattomat 🙂 ovat tarjonneet apua & kuuntelevaa korvaa. Asiat selkeytyy, ja olo helpottuu puhumalla. Se on täysin totta! Huomaan kuitenkin, että välillä en jaksa jutella kenellekään. Eristäydyn omiin oloihin ja ajatuksiin. Mutta sydämessä tiedän, että tukea on saatavilla aina, kun sitä tarvitsen. Olen todella onnekas!

Itku tuli, kun eräs ystävä toi parkkipaikalle yllätyksen vapun aikaan; kassillinen ruokaa & herkkuja yms. <3 Ja kun etsin hautajaisvaatetta tytölle mm. FB kirpparin kautta, niin eräs ihana ihminen laittoi yksityisviestiä vaatteista, jotka voisi sopia tyttärelleni. Hän tarjoutui myös pesemään vaatteet hajusteettomalla pesuaineella, että ne eivät varmasti aiheuttaisi oireita meille (siis miettikää!) <3 Lopputulos oli se, että pikku muru sai suuren määrän TODELLA ihania vaatteita! Paljon muitakin, kuin ne hautajaisvaatteet, mistä alun perin juteltiin.

• 

• 

Saimme myös useamman kerran lämmintä ruokaa ihan kotiovelle asti, mistä oli valtavan suuri apu. Surun ja kaiken hässäkän keskellä ei aina meinaa edes muistaa syödä, tai tehdä koko ruokaa! Ihana tunne, kun voi vaan istua pöytään syömään. <3 Pikku siskon kanssa ollaan nähty tuossa pihalla aina kun on voitu. Tyttö rakastaa hupsutella hänen kanssaan. Ja täti tuo aina ihania askartelu ym juttuja. <3

Mummot & ystävät ovat soitelleet mm. videopuheluita neidille, tai pitäneet hänelle seuraa ulkona, kun minun on ollut pakko hoitaa isän asioita. <3 Meitä ennenkin auttanut henkilö otti yhteyttä myös, ja toi meille kesäyllärin alaovelle. <3 Ja kun pahimpaan mahdolliseen aikaan minun monta vuotta vanha puhelin hajosi, niin veljeni hankki minulle uuden. <3

Tässä oli vain muutama esimerkki. Sanat ei riitä kertomaan, miten kiitollisia olemme ihan kaikille teille ihanat, jotka olette meitä auttaneet/tukeneet/olleet hengessä mukana.

– KIITOS! <3 <3 <3

• 

• 

Meillä ei ole ollut autoa pariin vuoteen. Välillä se on harmittanut kovasti, mutta ilmankin ollaan pärjätty, kun on pakko. Ihan tavallisessa arjessa emme toki autoa hirveästi edes tarvitse, mutta näin kesällä olisi tietysti kiva päästä esim. uimaan. Jarkolla alkoi pari viikkoa sitten viimeinen lomapätkä. Ja kuin tilauksesta… seuraavaksi soittaa ystävä, joka lähti itse reissuun pariksi viikoksi, ja hän ehdotti, että lainaa meille autonsa siksi aikaa. JEEEE!!! <3 Arvatkaa vaan miten paljon meillä riemuittiin tästä! 😀 Mikä ihana vapauden tunne valtasi koko kehon, kun päästiin autolla kylille, ja esim. sinne uimarantaan.

• 

• 

Kaikki tämä on tuntunut super-hyvältä! Kun on monta kuukautta todellakin vaan kotona, niin kaipaa jonnekin ihan muualle, edes hetkeksi. Nyt meillä oli mahdollisuus – toki edelleen koronarajoitusten puitteissa – tehdä näin. Päästiin uimaan, käymään äidin haudalla, isän asunnolla, ja esim. mummon luona Lohjalla. Ihania hetkiä!

Juhannusaattona ajeltiin Fagervikkiin. En ollut koskaan ennen käynyt siellä – voi miten kaunis paikka!

• 

• 

• 

• 

• 

Koska tuolloin oli tosiaan juhannusaatto, niin kaikki paikat meni aikaisemmin kiinni. Ehdimme kuitenkin kahvitella suloisen kahvilan terassilla.

• 

• 

• 

Maisemat oli huikeita! Myös pikku muru tykkäsi reissusta kovasti. Hän sai juuri ennen lähtöä pitkään haaveilemansa jousen, ja halusi pukeutua haltijaksi. Siellä hän viiletti helmat hulmuten, ja harjoitteli samalla jousella ampumista. Reissu inspiroi hänet kirjoittamaan myös oman kirjan/näytelmän, jossa seikkailee haltijoita, lohikäärmeitä, peikkoja jne. Mummon kanssa ovat kirjoittaneet kynät sauhuten käsikirjoitusta, sekä miettineet lavasteita ja roolivaatteita. Odotamme kovasti ensi-iltaa. 🙂

• 

• 

• 

• 

Saimme reilun parin viikon aikana toteutettua myös muita haaveita. Niistä kirjoitankin ihan omat postaukset.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

<3:lla

Tiina

Viimeisen postauksen jälkeen olin näköjään aloittanut luonnoksen nimeltään; ”Onnea Hatturasia blogi 1v”… mutta siihen se oli jäänyt. Koko maailma mullistui koronan myötä, ja niin myös meidän perheen elämä.

Tytär jäi ”kotieskariin” ja me ei käyty enää kaupassa hänen kanssaan, vaan ruokaostokset yms hoiti mieheni Jarkko – maski & hanskat suojanaan. Kaikki vähätkin menot peruttiin tai siirrettiin, ja mm. lääkärit olivat osittain puhelinaikoja. Lähinnä me oltiin vaan kotona, tai sitten käytiin omalla pihalla / lähimetsissä ulkoilemassa. Vasta ihan viime viikkoina on uskaltauduttu näkemään jo vähän ihmisiä, mutta edelleen ulkona. Eka kaupassa käynti (3,5kk jälkeen!) oli ”hassu” kokemus – mikä tämä paikka on? Mitä täällä tehdään? Heh! 😉

Toisaalta kun miettii… niin ei meidän pienen perheen arkinen elämä muutoin ihan hirveästi mullistunut keväällä. Me on ennenkin oltu tilanteessa, jossa esim. kerho loppui kesken vuoden, kun saatiin siellä oireita sisäilmasta. Ja muutenkaan ei voida mennä ihan joka paikkaan juurikin sisäilman ja/tai tuoksujen takia. Olen/ollaan jouduttu ennenkin käyttämään maskia, ja ollaan aina yritetty välttää pöpöjä (meillä perusflunssakin kestääääääää helposti 2kk). Matkusteluun ei ole ollut varaa vuosikausiin jne. Eli tiettyä ”eristäytymistä” yhteiskunnasta on ollut meillä jo ennen koronaa – pakon sanelemana. Murulla jatkui (ainakin vielä toistaiseksi) myös työt, niin sekään ei muuttunut minnekään. Luojan kiitos!

Mutta… sitten tipahti pommi; minun isäni kaatui maaliskuun 19.päivä, ja joutui sairaalaan murtuneen jalan takia. Tuo kaatuminen koitui hänen kohtalokseen. :'( Isä sai sairaalassa koronatartunnan, ja menehtyi huhtikuun 21.päivä. En koskaan unohda sitä hetkeä, kun heräsin aamulla klo 05. Minulla oli tuskainen olo. Mietin, että mikä nyt on? Onko mulla refluksi pahana? Vai olenko saamassa sydänkohtauksen? Rintakehällä oli kipua & kummaa painetta. Henkeä ahdisti, ja olo oli todella tuskainen. Istuin sängyllä jonkun aikaa, ja meinasin juuri lähteä hakemaan vettä, kun puhelin soi. Näin, että sairaalasta soitetaan. Kurkkua alkoi kuristaa entisestään. Isä oli menehtynyt 05:20.

Jotenkin minä ”tunsin” isän lähdön.

• 

En vieläkään meinaa käsittää tapahtunutta. Ehkä se johtuu siitä, että emme saaneet nähdä häntä lainkaan. Siunaustilaisuus oli vasta 29.5, ja siellä tuli kyllä kova itku, kun näin isän arkun. Mutta edelleen… kaikki tuntuu jotenkin epätodelliselta. Lopullisuus – se sattuu ja mieli on haikea, vaikka toki järjellä ymmärrän tilanteen.

Isä sai lähes toivomansa siunaustilaisuuden. Hänkään ei voinut aavistaa toiveita laatiessaan (jo vuosia sitten), että koko maailma ”pysähtyy” v. 2020, ja tuo kaikki vaikuttaa myös häneen & hänen hautajaisiin. Toukokuussa oli vielä voimassa tiukka, max.10 hlöä kokoontumis-rajoitus, joten isää saattelemassa ei ollut kuin ihan lähimmät. Tilaisuus oli lyhyt ja kaunis. Isän näköinen. Kun tulimme ulos kappelista, niin pihapuussa lauloi mustarastas niin lujaa, että kappelin kellot meinasivat jäädä kakkoseksi! Aivan kuin tuo lintu olisi oikein yrittänyt laulaa kovempaa. 😀

Isä – ja myös äiti – ovat olleet paljon mielessäni viime viikot. Päähän tulvii muistoja lapsuudesta, nuoruudesta, ja ihan viime vuosista. Olen hoitanut isän paperiasioita jaksamisen mukaan, ja välillä myös jaksamisen äärirajoilla. On kyllä uskomatonta mikä määrä kaikkea pamahtaa omaisten niskaan hoidettavaksi hetkenä, jolloin läheinen on juuri kuollut. Silloin pitäisi olla ns. ”suruaika”, eikä jaksaisi mitään ylimääräistä. Mistä se energia pitäisi tässä kohtaa löytää?

Eniten on harmittanut pompotus… välillä joutuu soittamaan miljoonaan paikkaan, eikä asia tahdo siltikään selvitä. Stressi on alkanut näkyä mm. unettomuutena, mikä taas huonontaa oloa entisestään. Sillä jos en nuku, niin seuraavaksi pamahtaa migreeni ja/tai horton… ja kierre on valmis.

• 

• 

• 

HENGITÄ. <3 Sitä olen yrittänyt taas oikein keskittyneesti tehdä, kun voimat meinaa loppua kokonaan (tai kun meinaa mennä hermot..). YRITÄN keskittyä vain tähän hetkeen, enkä murehtia tapani mukaan tulevasta. Välillä se on samperin vaikeaa!

Aloin pari viikkoa sitten kuunnella Karita Tykän kirjaa ”Hyvä Elämä- rakkaudella Karita”. Se jotenkin oikein ”kutsui” luokseen. Ja täytyy kyllä sanoa, että tykkään kovasti! Nyt tuntuu olevan juuri oikea hetki tälle kirjalle. Olen jo nyt saanut kirjasta paljon, ja aion hankkia sen ihan omaksi myös. Tämä kirja vaikuttaa nimittäin juuri sellaiselta, että siihen voi.. ja tulee palattua aina uudelleen ja uudelleen. <3

• 

• 

Rauhallisen hengittämisen lisäksi pienet kävelyretket ovat auttaneet stressiin. Luonto on ollut niin uskomattoman kaunis! Meillä on sellainen vakioreitti, jonka kävelemme lähes joka ilta. On hauskaa seurata miten maisema muuttuu vuodenaikojen mukaan.

• 

• 

• 

• 

Kuulumisia lisää ihan lähiaikoina 🙂

Heippa! Täällä siristellään silmiä – aurinko paistaa! Ihanaa! 🙂 Sadetta ja myrskyä on riittänyt niin paljon viime aikoina, että valo tuntuu jotenkin TODELLA kirkkaalta nyt.

Viime viikolla meillä päin oli ”hiihtoloma” 😀 vaikka ei se kyllä yhtään siltä tuntunut. Koko ajan oli sellainen fiilis, että onko nyt syksy? Tai oikeastaan ikuinen marraskuu. Hurjalta tuntuu ajatus siitä, jos talvet ovat jatkossa tällaisia. Kyllä talvella pitäisi olla edes vähän lunta ja pakkasta, että lapset pääsisi touhuamaan pulkkamäkeen, luistelemaan, hiihtämään yms. Sitä meilläkin on odotettu monta pitkää kuukautta.

Meillä kävi huono tuuri, kun perheessä oli flunssapotilas koko lomaviikon. Ja sitkeässä on limaisuus, kun ei meinaa helpottaa vieläkään. Toisaalta.. nyt on myös siitepölyä ennätys aikaisin ilmassa, niin sekin voi tehdä meillä nämä oireet. Ollaan yleensä varauduttu todella hyvin & ajoissa siitepölykauteen, mutta tänä vuonna se pääsi vähän yllättämään meidätkin.

Sunnuntaina tehtiin pieni kävelylenkki. Kyllä huomaa, että viikko tuli pötköteltyä lähinnä kotona; heti on voimat pois, ja ei meinaa jaksaa kävellä pitkiä matkoja.

• 

• 

• 

Olen muutenkin ollut todella väsynyt viime viikot. Tuntuu siltä, että voisin oikeasti nukkua kellon ympäri. Mikään unimäärä ei (taas) tunnut riittävän. Olen syönyt sitä rautaa, ja toivon, että saisin nostettua arvoja. Tammikuun lopussa minulle tehtiin nukutuksessa toimenpide, ja nyt katsotaan muutaman kuukauden ajan auttaako yhtään. Minulla on nyt ensimmäistä kertaa elämässä Mirena kierukka, koska se on ainoa, mitä voidaan enää kokeilla (minulla) endometrioosin hoitoon. Toiveet on korkealla… ja yritän kestää alkuvaiheen sivuvaikutukset. Voikohan tämä lamaannuttava väsymys johtua myös siitä?

Vielä en osaa sanoa miten tämä vaikuttaa. Vasta kuukausi takanapäin ja minulle sanottiin, että 6-8kk pitäisi katsella alkaako auttaa. Ja tosiaan.. nämä ensimmäiset kuukaudet voi olla vaikeita. Täytyy pitää peukkuja, että kierukka sopisi minulle. Edelleen jaksan haaveilla siitä, että voisin elää taas ”normaalia” elämää. Tai edes sitä hieman muistuttavaa. 🙂

Iloa & valoa! <3 <3 <3

Tiina

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietettiin keskiviikkona, 20. päivä marraskuuta. Parhaillaan on käynnissä myös teemaviikko, jonka tarkoitus on lisätä mm. tietoisuutta lapsen oikeuksien sopimuksesta, sekä edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Paljon on ollut – ja on vielä tulossa – tapahtumia tähän aiheeseen liittyen. Teema on näkynyt myös eskarissa, jossa lapset ovat päässet touhuamaan kaikenlaista kivaa. Esimerkiksi eilen saivat kuulemma osallistua tämän päivän suunnitteluun.

Meidän perheessä yksi tapahtuma on suosikki vuodesta toiseen; ”Anna lapsesi pukea sinut” -päivä. Me ollaan oltu mukana joka kerta. Siispä tänäkin aamuna puin päälleni tyttären valitsemat vaatteet. Idea on siis se, että tänään lapsi saa valita sinulle vaatteet. Ehkäpä myös kampauksen ja meikin? 🙂 Kirjoittelin aiheesta postauksen viime keväänä.

Pikku muru valitsi vaatteet jo eilen. Se kun on niin hauskaa puuhaa, että siinä vierähtää äkkiä pitkäkin aika, niin ei viitsi jättää aamuun. Aluksi hän mietti erästä toista mekkoa, mutta päätyi lopulta tähän ”leppäkerttumekkoon”. Muutama viikko sitten löysin kirpparilta parilla eurolla kultaisen paidan, josta ajattelin ottaa olkatoppaukset pois (mutta en vielä ehtinyt). Sen hän nappasi ensimmäisenä kaapista. Aamulla laitettiin vielä saparot, pinnejä, panta, helmet & huivi. Tällä kertaa oli siis äidin vuoro olla saparopää. 🙂

Tapahtuman on ideoinut yrittäjä,  mediapersoona Lauri Salovaara.  
Päivää vietetään tänään jo  yhdeksättä kertaa.

Lisätietoa tapahtumasta mm. facebookista, josta löytyy oma tapahtumasivu. Kyllä on ollut taas ihana seurata sieltä, miten upeita asuja lapset keksivät! :O Kivaa, että niin moni on jälleen lähtenyt tähän mukaan. Minäkin olen saanut tänään paljon kehuja niin asusta, kuin kampauksestakin.

Hauskaa viikonloppua!

<3:lla

Tiina