Katselin v.2006 studiossa otettuja kuvia itsestäni ja mietin, että miten vääristynyt kuva minulla olikaan tuolloin itsestäni. Elettiin vuosia, jolloin en mennyt oikeastaan minnekään ilman meikkiä. Nykyään se tuntuu hassulta, vaikka edelleen kyllä meikkaan (ja pienen tauon jälkeen taas lähes joka päivä). Ero on siinä, että nykyään VOIN mennä myös ilman meikkiä jonnekin. Ei ole siis mikään pakko meikata, vaan meikkaan siksi, että TYKKÄÄN meikata.
Tänään tein tällaisen kollaasin, jossa ekassa kuvassa minulla ei ole lainkaan meikkiä. Seuraavassa kuvassa puuttuu vielä rajaukset & ripsiväri (minulla ei siis ole tekoripsiä eikä mitään pidennyksiä, vaan ihan omat räpsyt). Viimeinen kuva on itse asiassa sama kuva, kuin toiseksi viimeinen, mutta siinä olen käyttänyt vielä puhelimen kuvien muokkaamiseen tarkoitettuja työkaluja. Tuo kylpyhuoneen ärsyttävän kirkas ja epämiellyttävä valo ei anna kyllä yhtään armoa! Mustat silmänaluset näyttää vieläkin hurjemmilta 🙂 Mutta aika paljon pystyy muokkaamaan. Jos haluaa.
Mutta palataan vielä sinne vuoteen 2006. Muistan, kuinka haaveilin oman mallikansion tekemisestä. Ajattelin, että jos sitä kautta löytyisi jotain mallihommia. Ja nyt tarkoitan siis mainosmallijuttuja, sillä olen vain 162cm pitkä. 🙂 Sain kevättalvella 2006 mainoskuvauskeikan Studio Jorma Rajamäki kautta, ja samalla tarjoutui mahdollisuus otattaa kuvia kansiota varten. Se oli ihan ensimmäinen kerta tuollaisissa kuvauksissa, ja minua jännitti todella paljon. Tuntui, että en osaa hymyillä yhtään luonnollisesti enkä olla järkevän näköisesti kuvissa, vaikka hienosti Jorma kyllä opasti koko ajan.
Muistan kun sain sitten mm. alla olevat kuvat nähtäväksi ja miten minulla tuli itku. Minusta nämä olivat ihan kamalia! Ja nyt siis tarkoitan sitä, että minusta MINÄ näytin näissä kuvissa ihan hirveältä. Olin liian lihava, liian ruma, liian vaalea (iho), liian keltahampainen, liian lyhyt, rumat hiukset, huonot ilmeet…. jne jne. En halunnut aluksi näyttää näitä kuvia juuri kenellekään, sillä häpesin näitä niin paljon.
Kuva: v. 2006, Jorma Rajamäki / Studio Jorma Rajamäki 
Kuva: v. 2006, Jorma Rajamäki / Studio Jorma Rajamäki 
Kuva: v. 2006, Jorma Rajamäki / Studio Jorma Rajamäki 
Kuva: v. 2006, Jorma Rajamäki / Studio Jorma Rajamäki 
Kuva: v. 2006, Jorma Rajamäki / Studio Jorma Rajamäki 
Kuva: v. 2006, Jorma Rajamäki / Studio Jorma Rajamäki
Muutaman kuukauden päästä otettiin kuvia toisen valokuvaajan kanssa (Risto Salmijärvi) erääseen Showhun liittyen, jossa olin silloin mukana. Samalla otettiin uusia kuvia edelleen sitä mallikansiota ajatellen. Ja jälleen sama juttu – en tykännyt kuvista yhtään. Nämä olivat omasta mielestäni vielä hirveämpiä kuin esimmäiset.
Kuva: v. 2006, Risto Salmijärvi 
Kuva: v.2006, Risto Salmijärvi 
Kuva: v.2006, Risto Salmijärvi
Nykyään kun katson näitä kuvia, ihmettelen miksi olen ajatellut itsestäni niin? Kuvathan on tosi kivoja. En todellakaan ole lihava, enkä näytä hirveältä. Mutta niin ajattelin vuosikausia itsestäni. En ole koskaan pitänyt itseäni kauniina. Muistan, miten jo yläasteella ajattelin, että haluaisin olla ihan toisen näköinen. Koin että olen todella ruma. Jos joku kehui ulkonäköäni, niin hämmennyin todella paljon. En kerta kaikkiaan nähnyt itseäni niin kuin muut.
Mistä tuo itseni soimaaminen, aliarvioiminen ja vääristynyt omakuva oikein kumpusi? Siihen vaikutti monikin asia. Yksi syy oli ehdottomasti se, että minua kiusattiin ala-asteella koulussa. Kommentteja tuli silloin paljon ulkonäköön ja vaatteisiin liittyen. Sittemmin olen ollut myös vääränlaisissa ihmissuhteissa, joissa toinen ihminen on polkenut itsetuntoa lattiaan hokemalla joka käänteessä, että en ole yhtään mitään. Aloin lopulta itsekin uskoa siihen.
Rakkaan aviomieheni, Jarkon kohtaamisen jälkeen tilanne alkoi pikku hiljaa muuttua. Myös lapsen saaminen (sitä kautta myös kehon suuret muutokset), sairastuminen yms käynnistivät minussa monenlaisia prosesseja. Ja yksi niistä on ollut tutustuminen kunnolla itseeni. Olen oppinut viime vuosina niin paljon! Olen oppinut (ja vielä oppimassa..) rakastamaan itseäni, myös ulkokuorta, vaikka se ei missään nimessä olekaan pääasia! Kaunis ihminen.. kaunis sielu.. on sitä ennen kaikkea sisältäpäin. Sisäinen kauneus heijastuu ja näkyy myös ulospäin.
Osaan siis jo olla – ainakin vähän- armollisempi itselleni. Ja parhaillaan opettelen pitämään hyvää huolta myös itsestäni. Sekin kun näkyy heti ulospäin ja tuntuu mm. erilaisina kipuina ym. oireina, jos ei huolehdi. Esimerkiksi unen merkitys on tullut huomattua vauvavuosien valvomisen jälkeen. Hyvää & sikeää unta arvostaa nykyään todella paljon, sekä terveellisesti ja r a u h a s s a syömistä. Ja tosiaan, aloin myös meikata taas lähes päivittäin, koska tykkään siitä. Siitä tulee hyvä fiilis. Se on osa minua, jota ei pidä kadottaa minnekään.
Ihanaa viikonloppua!
<3:lla
Tiina