Minulla on ollut outoja rytmihäiriötuntemuksia taas pidemmän aikaa. Ja koska taustaa on sydänsairauksissa, niin ohjeena on hakeutua hyvin herkästi sydänfilmiin. Näin olen taas tehnytkin, mutta toistaiseksi mitään ei ole saatu ”kiinni”.
Tiedän kokemuksesta, että oireen talteen saaminen voi olla hyvin hankalaa. Aikanaan ramppasin sydänfilmeissä yli 10 vuotta (!), ja koskaan niissä ei näkynyt mitään. Minulle sanottiin, ettei ”noin nuorella ihmisellä voi olla sydänvikaa”. Vihjailtiin milloin mistäkin tyyliin.. ”haluaisitko keskustella jonkun kanssa?”… ”onko sinulla ollut riitaa poikaystävän kanssa?”. Se oli todella nöyryyttävää! Jossain vaiheessa aloin melkein itsekin uskoa, että vika on päässäni.
Kunnes… kamala tykytyskohtaus tuli taas. 🙁
Kohtaus alkoi aina samalla tavalla; sydän muljahti oikein kunnolla, ja sitten se alkoi takomaan hirvittävää vauhtia. Olo tuntui huonolta, huimasi yms. Meinasin pyörtyä useamman kerran. Hakeuduin sinnikkäästi lääkäriin, mutta lopputulos oli aina sama; ”ei sinulla ole mitään vakavaa”. Jossain kohtaa tehtiin holter-tutkimuksia, eli EKG pitkäaikaisrekisteröintejä. Siinä seurataan sydänkäyrää esim. vuorokauden verran. Tutkimuksen aikana pidetään päiväkirjaa, johon merkitään mm. kaikki lääkkeet (jos niitä otettu), ja rytmihäiriötuntemukset. Sen aikana pitäisi pyrkiä elämään mahdollisimman normaalia elämää.
Seurannan jälkeen lääkäri tutkii käyrän, ja vertaa kirjattuja oireita siihen. Minulla pidettiin tuota laitetta joskus kolmekin vuorokautta. Tai jopa viisi! Mitään outoa ei kuitenkaan näkynyt ikinä missään. Aloin turhautua. Oli masentavaa rampata lääkärissä, labroissa & holterissa yms, ja aina päätyä samaan lopputulokseen. Luulosairas? Sekö minä todella olen?
Yli kymmenen vuotta tätä rallia jatkui, kunnes vihdoin eräänä päivänä v.2005 ongelma alkoi selvitä. Menin vaihteeksi työterveyteen. Jälleen kerran vastassa oli uusi lääkäri, mutta tällä kertaa sattumalta sellainen, joka oli erikoistunut kardiologiaan. Haastateltuaan minua hetken, hän totesi, että taitaa tietää mikä minua vaivaa. MITÄ?? Enkö olekaan luulosairas? 😀 Hän kertoi epäilevänsä, että minulla on joku ylimääräinen oikorata sydämessä. ”Oletko joskus kuullut WPW-syndroomasta?”
WPW-syndrooma? :O
Siis mikä? Ei, nyt ei puhuttu mistään nettijutuista (www) 😉 vaan todellakin WPW, eli Wolff-Parkinson-White oireyhtymästä. En ollut ikinä kuullutkaan! Ja muistelen, että silloin v. 2005 siitä löytyi vielä melko vähän suomenkielistä tietoa netistä.
Kun äsken googlasin, niin mm. wikipedia kertoo oireyhtymästä (melko selkokielisesti..) näin:
”Wolff–Parkinson–Whiten oireyhtymä (WPW-oireyhtymä) on sydämen rytmihäiriö, jonka aiheuttaa ylimääräinen sydämen eteisten ja kammioiden välinen oikorata. Sähköisen ärsykkeen johtuminen oikorataa pitkin aiheuttaa kammioiden ennenaikaisen aktivaation eli pre-eksitaation. WPW-oireyhtymä saattaa pysyä oireettomana koko elämän ajan, mutta noin puolelle henkilöistä oikorata kuitenkin aiheuttaa takykardioita eli sydämen nopealyöntisyyskohtauksia.[1] WPW-oireyhtymä aiheuttaa EKG-nauhaan muutoksia, joista tyypillisin on nk. delta-aalto eli kolmiomaisena nouseva R-aallon alku. Muita EKG-muutoksia ovat lyhentynyt PQ-aika, leventynyt QRS-kompleksi ja epäspesifiset ST-välin ja T-aallon muutokset. Oireyhtymä on saanut nimensä John Parkinsonin, Paul Dudley Whiten ja Louis Wolffin mukaan, jotka kuvasivat sairauden artikkelissaan vuonna 1930.”
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wolff–Parkinson–Whiten_oireyhtymä
Tämä lääkäri siis epäili, että minulla on WPW-syndrooma, mutta se ei ollut siinä vaiheessa vielä varmaa. Muistelen, että jälleen tehtiin mm. holter tukimus – ei mitään poikkeavaa. Mutta sitten kävi tuuri; sain yhtenä päivänä kohtauksen työterveyteen menevissä portaissa. Minulta otettiin heti sydänfilmi, ja ta-daaaa! – siinä näkyi ns. delta-aalto, joka viittaa WPW:n.
Sain lähetteen HYKSin kardiologille. Sydän ultrattiin, ja otettiin jotain verikokeita. Silloin kohtauksia alkoi myös tulla useammin. Kardiologi keskusteli kanssani siitä, mitä vaivalle olisi tehtävissä. Hän kertoi ablaatiosta, jossa siis nivuslaskimosta mennään katetrin kanssa suuria verisuonia pitkin sydämeen, ja tuo ylimääräinen ”oikorata” poltetaan poikki. Toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa, ei nukutuksessa. WOW!! Epäröin.
Muistan, kun hän kyseli sitten; ”harrastatko mitään extreme-lajeja? Sukellatko?” Jos näin olisi ollut, ne olisi kielletty, kunnes ablaatio olisi onnistuneesti tehty. No, en harrastanut mitään tuollaista, mutta sitten tuli se ratkaiseva kysymys; ”Haluatko joskus lapsia?” MITÄ? TOTTAKAI haluan, jos niitä minulle vain suodaan. <3 Kardiologi selitti, että synnytys olisi minulle liian iso riski – ilman onnistunutta ablaatiota. Näin ollen päädyimme siihen, että sellainen tehdään. Hän kertoi vielä toimenpiteestä, riskeistä ja siitä, että menen ablaatioon WPW-epäilynä, eli vasta siinä asia varmistuisi lopullisesti.
Sitten alkoikin tapahtua vauhdilla. Pääsin ablaatioon todella nopeasti, elokuussa 2005. Toimenpide kesti pitkään (olin yhteensä 7h! toimenpiteessä/heräämössä), koska alkuun se ei onnistunut. Kuulin jälkeenpäin miten hermona äitini oli ollut. Hän oli soittanut sairaalaan ties kuinka monta kertaa.
Ablaatiossa he yrittivät ensin manipuloida kohtauksen päälle. Toinen kardiologi istui jossain kopissa tietokoneella, ja toinen eteni katetrin kanssa sydämeeni. Sain seurata toimenpidettä isolta näytöltä – jos halusin. Minun piti maata IHAN paikallaan, liikkua ei saanut yhtään. Sain ohjeet, että kun tunnen kohtauksen, niin minun pitää nostaa tietty sormi vaan ylös. Kun ylimääräinen rata löytyisi, se pitäisi polttaa poikki. Noh, rata löytyi, mutta polttaminen ei alkuun onnistunut.
Sitä oli yritetty jo kaksi kertaa, kun kardiologi sanoi minulle, että jaksanko vielä yhden yrityksen? Toimenpiteessä oli nimittäin ilmennyt, että minun syke oli kohtauksen aikana 240-260!! Eli kyseessä oli ns. vaarallinen WPW. Jos poltto ei nyt onnistuisi, niin toimenpide pitäisi tehdä joka tapauksessa uudelleen. Ylimääräinen oikorata oli saatava poikki, sillä noin raju kohtaus voisi viedä minulta hengen (sydän voisi pysähtyä, tai voisin pyörtyä niin, että lyön pääni johonkin tms). Niinpä tehtiin vielä se kolmas yritys, ja sitten poltto onnistui. Siihen jäi WPW:n oireet minulla.
Luoja miten kiitollinen olin – ja olen edelleen! <3 Alkuun oli säännölliset kontrollit, mutta ne jäi nopeasti pois. Sain elää todella pitkään ilman rytmihäiriötuntemuksia. Kunnes… pari vuotta sitten aloin huomata, että jotain on pielessä. Filmejä on otettu taas useita, mutta niissä ei ole ollut mitään ihmeellistä. Nyt tehtiin sitten taas kerran holter, jonka oli tällä kertaa tarkoitus kestää 7vrk.
Joku ystävistäni kyselikin, että miten ihmeessä voi olla 7vrk? Miten laite pysyy kiinni niin kauan? No, minulla oli tällä kertaa ”helppo” laite. Sellainen, jossa ihoon kiinnitetään vain 2 lätkää, ja niihin neppareilla itse laite. Sen saa ottaa pois esim. suihkuun mennessä. Laite kiinnitettiin minulle viime viikon maanataina. Olin onnellinen, kun jo liiankin tuskaisat helteet väistyi… sillä tutkimus on inhottava, jos on todella kuuma & hiki. Lätkät alkaa kutista helpommin.
No, valitettavasti tällä kertaa ongelmia ilmeni, vaikka ei ollut enää helle. Jostain syystä ihoni ärsyyntyi noista lätkistä saman tien. Yritin ottaa niitä välillä pois, huuhdella ihoa & rasvata, ja antaa hetken olla ilman… mutta ei! Rintakehään tuli kamalat jäljet, ja kyljessä iho oli oikein rikki. 🙁 Soitin kardiologian polille, ja sieltä hoitaja käski keskeyttämään tutkimuksen. Pöh! Nyt sitten odottelen lääkärin soittoa, että mitäs nyt keksitään?
