Näinhän siinä taas kävi; migreeni pitkittyi. Seuraavaksi mukaan astui myös horton (pahin kohtaus tähän mennessä), ja lopulta – tuttuun tapaan – myös tensiopäänsärky. Yritin alkuun pärjätä kotikonstein. Minullahan on nykyään myös happipullo kotona, ja se auttaa nopeasti tuohon hortoniin. Särky palasi kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen. 🙁 Tämä aiheuttaa sen, että vointi alkaa mennä tosi heikoksi, kun kohtausten aikaan ei kunnolla pysty mitään syömään jne.
Oma happipullo horton-kohtausten hoitoon. 
Ville näyttää minkälainen maski siihen kuuluu. 🙂
Ei muuta kuin päivystykseen taas. Ja koska oma terveysasema oli auki, niin ohjeiden mukaan sinne pitää mennä – ainakin ensin. Soitin jo matkalta hoitajalle, ja kerroin mikä tilanne. Yritin muistaa, mitä minulle on yleensä kohtausten pahentuessa / pitkittyessä annettu, mutta pää on noissa tilanteissa niiiiiiiin jumissa, että ei sitä vaan muista. Ja toisaalta.. onko se edes potilaan tehtävä muistaa? Pyysin heitä katsomaan tiedoistani. Lisäksi muistutin taas, että olen tietyille lääkeaineille allerginen. Nämä kaikki tiedothan pitäisi löytyä minun papereista, mutta aina ei tunnu löytyvän. Olen monta kertaa hihkaissut viime hetkellä (kun väärä lääke on jo tulossa minulle), että en saa missään nimessä sitä ottaa.
Päivystyksessä oli ruuhkaa, joten valitettavasti jouduin odottamaan jonkun aikaa. Se taas tarkoittaa sitä, että kohtaus pahenee. 🙁 Tuntui siltä, että pää R Ä J Ä H T Ä Ä. Minulla tuli itku.
Siinä vaiheessa sainkin sitten nopeasti hapen, ja tippaa alettiin laittaa kiinni. Todella ystävällinen lääkäri teki myös lähetteen eteenpäin sairaalaan, sillä hän oli sitä mieltä, että tässä tilanteessa pää pitää kuvata (kohtaus oli voimakkain ikinä /hieman poikkesi niistä, mitä ollut aiemmin). Happi & tippa auttoi taas hetkeksi. Odoteltiin ambulanssia, joka siirtäisi minut sairaalaan.
Autossa olo tuntui taas huononevan, mutta onneksi ei ollut kovin pitkä matka. Sain lisää happea sairaalassa, ja illalla otettiin myös pään TT-kuva. Minulla oli holterlaite kiinni (7vrk rekisteröintiä yritetään parhaillaan uudelleen), mutta sen lisäksi laitettiin sairaalan omat seurantalaitteet. Kyllä siinä piuhaa ja letkua riitti! :O Jossain vaiheessa otettiin myös labroja, ja vaihdettiin uutta pussia tippaan. Yritin nukkua, mutta se ei vaan onnistu tuossa tilanteessa. Niin kauan, kun kipua on yhtään, voi makuulla olokin tuntua pahalta (horton).
Ennen kotiin lähtöä irroteltavaa riitti taas. Paitsi tuo holter, joka on nyt taas 7vrk. Toivottavasti… 
Kun sain maata ihan yksin pimeässä huoneessa, olo alkoi helpottaa. Siinä pötkötellessä ehdin miettiä taas vaikka ja mitä. Alkoi myös pelottaa. Lopulta, joskus puoli yhdeksän jälkeen illalla lääkäri tuli kertomaan, että pään kuva ok – HUH!! <3 ”Ei siellä näy kuin aivot!” Hän vitsaili tullessaan, ja minua alkoi jo vähän naurattaa. No hyvä, että ne näkyy kuitenkin! 😉 Kerroin, että minulla on tulossa neurologin aika & muitakin tutkimuksia. Sain luvan lähteä taas kotiin, jossa minua jo kovasti odotettiin. <3
Nyt pitäisi ottaa (jälleen) iisisti, ja toivoa, että tämä sarja oli tässä. Lepoa – ei stressiä!! – riittävät unet, säännöllinen syöminen & juominen. Jep! Osaan pystyn vaikuttamaan itse, mutta kaikkiin näistä en. Valitettavasti. Poden myös ihan järkyttävää syyllisyyttä näistä reissuista, ja ylipäätään sairauksistani. Se on ihan hirveää! 🙁 Tiedän, että en voi tälle itse mitään, mutta tuntuu aina äärimmäisen kurjalta, kun joudun lähtemään sairaalaan. Tai jos vaikka joku sovittu juttu joudutaan minun takiani perumaan.
Armollisuus. Sitä pitäisi harjoitella taas. Tällaisen keskellä ei ole mitään helv…. merkitystä sillä, onko pyykit pesty, tiskit laitettu koneeseen jne. Olenko vaan maannut koko päivän? Hyvä jos olen! 🙂
Rajat. Minun pitäisi myös oppia olemaan tiukempi siinä, että pidän ne rajat, jotka auttavat minua vaalimaan terveyttäni. Jos ymmärrystä näille asioille ei kaikilta löydy, niin se on voi voi! Ei ole mitään järkeä siinä, että murehdin.. tai selitän samoja asioita kerta toisensa jälkeen: MIKSI en nyt pysty tekemään sitä tai tätä? MIKSI en voi elää niin kuin muut? MIKSI minun täytyy varoa tiettyjä asioita? MIKSI joudun (liian usein) perumaan sovittuja juttuja? (kyllä, jopa ihan hetkeä ennen) MIKSI en kestä yhtään tiettyjä tuoksuja tai hajuja? MIKSI en voi auttaa jossain asiassa, kun minulla on kohtaus päällä tai tulossa? MIKSI en edes jaksa ajatella silloin? jne. Onneksi valtaosa kuitenkin käsittää tämän.
Tänään päivä on mennyt rauhallisissa merkeissä. Tehtiin pieni iltakävely, ja se piristi taas mieltä. Maisemat! <3 <3 <3 Nyt yritän lepäillä, ja olla vaan pari päivää, sillä viikonloppuna olisi jo kauan kauan sitten sovittua ohjelmaa. 🙂 Toivon todella, että se päästään toteuttamaan.
Hyvää yötä!
<3:lla
Tiina